Kesätyöni Cicdalla sai alun vitsistä, kun olin kuullut kummisetäni lähtevän Berliiniin työmatkalle kysyin vitsillä pääsenkö mukaan. Muutaman viikon jälkeen ajatusta oltiin mietitty tarkemmin ja minulle anettiin mahdollisuus päästä kahdeksi viikoksi kesätöihin Cicdalle, sekä samalla päästä Berliiniin.
Kesätyön aikana työnkuvaani kuului esimerkiksi assistentin hommat, kirjanpidon arkistoiminen, valokuvien ottaminen sekä järjestelmäkameran käytön opettelu ja kuvien muokkaus. Työtehtävät olivat mukavia ja niiden tekeminen ei virallisesti tuntunut työltä, vaan enemmänkin kokemukselta.
Tykkäsin työskennellä Cicdalla, koska työ oli mukavaa ja rentoa, mutta kuitenkin työtä. Sain myös Cicdalla uutta työkokemusta, joka ehkä auttaa tulevaisuudessa.
Julia kiittää ja toivottaa kaikille hyvää kesänjatkoa!